Plus one.

Tänä aamuna tikulle lirutellessani en ollut turhan optimistinen, sillä vaikka kuukautiset olivatkin jo aika reippaasti myöhässä, niin vain pari päivää sitten saatu negatiivinen tulos oli vahvasti mielessä. Sitä paitsi, koko typerä kuukautiskierto ei ollut vielä asettunut aloilleen pillereiden lopettamisen jälkeen.

Plussa sieltä kuitenkin tuli; sen verran himmeä tosin, että oli pakko herättää vällyjen alla ollut puolisko ja kysyä, näkeekö mieskin saman kuvion kuin uniset silmäni. Näki.

Nyt vähän hymyilyttää. Hymy saattaa muuttua leveämmäksi, kunhan teen vielä toisen testin.

Ei vielä.

Se kirottu Aunt Flow tulikin myöhässä kylään, joten lisääntymässä meillä ei vielä olla. Viime kuussa emme tosiaan vielä varsinaisesti yrittäneetkään onnistua, mutta nyt alkaa olla kunnon tsemppi päällä. Viime yönäkin valvottiin pitkään, juttelemassa, haaveillen uudesta elämänvaiheesta. Taidamme olla pikkuhiljaa ihan oikeasti valmiita.

Ehkä.

Onko sitä oikeasti koskaan täysin valmis? Kertokaa, viisaammat. Kirkastuuko mieli taianomaisesti, kun biologinen kello on tikittänyt tarpeeksi pitkään? Riittääkö, että haluaa laajentaa onnellisen parisuhteen onnelliseksi perheeksi, vaikka kokemattomat kädet vähän tärisisivätkin?

Luuloraskaus.

Olen ollut viime päivinä niin huonovointinen, että joka toinen hetki kuvittelen olevani raskaana, joka toinen pidän itseäni täysin höperönä. Emme ole varsinaisesti yrittäneet onnistua tulevaisuuden haaveessamme, mutta toisaalta emme kyllä ole olleet mitenkään erityisen varovaisiakaan.

Hups.

Olenkin lueskellut netistä kaiken maailman raskausoireista, ja diagnosoimaton luulosairaus nosti taas virnuilevaa päätään. Esimerkiksi rinnat ovat arat, mutta luultavasti vain sen takia, että kokeilen jatkuvasti, ovatko ne arat.

En tiedä, haluaisinko onnistua näin nopeasti. Tai no, tiedän. Haluaisin. Toisaalta olemme vasta ehtineet tottua ajatukseen, että olemme sen verran aikuisia, että voimme edes harkita perheenlisäystä. Toisaalta olen sen verran kärsimätön ihminen, että haluan kaiken, heti, nyt.

Onneksi vauva ei ilmesty tyhjästä puolivalmiin äidin syliin. Onneksi on odotusaika.

Tänään olen ollut varma, etten ole raskaana, vaikka olenkin juossut vessassa vähän väliä. Syytän siitä kofeiinin yliannostusta.

Seuraavaksi taidan lukea listan raskauden aikana kielletyistä aineista. Kofeiini taitaa valitettavasti kuulua siihen kieltolitaniaan.

Alku.

Istuin viime viikolla lääkärinvastaanotolla periamerikkalainen persauksen paljaaksi jättävä sairaalakaapu päällä. Kun lääkäri kysyi, ovatko kuukautiseni olleet säännölliset, vastasin myöntävästi. Samaan hengenvetoon lisäsin, että tilanne voi muuttua, sillä jätin ehkäisypillerit hiljattain pois. Lääkäri kysyi, oliko pilleieiden poisjättäminen tietoinen valinta vai loppuivatko ne vain kesken.

Valinta oli tietoinen. Tollo olen, mutten niin tollo, että antaisin hormonipyörylöiden loppua kesken.

Tietoinen valinta ei kuitenkaan välttämättä ole ihan loppuun asti harkittu päätös, mutta koska olemme olleet Puolison kanssa vauvakuumeen vauvanpehmeissä kourissa jo pidemmän aikaa, niin päätettiin päästää kroppani luonnontilaan. Hormonihirviö minusta kuoriutui vain parina päivänä, ja vaikka selkään ilmestyikin teinimäisiä näppylöitä, niin siirtymä oli helppo.

Paitsi että olin unohtanut, miten kivuliaita kuukautisenperkeleet voivatkaan olla.

Ellei joku keksi niin tehokasta ryppyvoidetta, että sillä käännetään biologista kelloa taakse päin, niin kai meidänkin, kohta kolmekymppisten aikuisten, on alettava miettiä näitä lisääntymisasioita, jos jonkinlaista jälkikasvua haluamme. Olemme odottaneet sitä taianomaista oikeaa hetkeä, jolloin elämäntilanne on kohdillaan ja tulevat vanhemmat ovat autuaan valmiita ottamaan vastuun uudesta ihmisestä, mutta koska sitä ei koskaan tullut, ja tuskin tuleekaan, niin päätimme kokeilla tuuriamme nyt.

Puoliso haluaisi vielä keskittyä enimmäkseen kuivaharjoitteluun, mutta minun päässäni on vinksahtanut jo sen verran pahasti, että haluaisin ihan oikean vauvan paijattavaksi.

En ole muuten koskaan vaihtanut vaippaa.